Suvanto Mukana

Suvanto Mukana

Henkilön mukana kätevästi kulkeva turvapaikannin hälyttää tarvittaessa automaattisesti, mikäli henkilö kaatuu tai poistuu ennalta määritellyltä lähialueelta. Suvanto Mukana -laitteen avulla voi kutsua apua SOS-nappia painamalla, jolloin auttaja saa samalla paikkatiedon, mistä avunpyyntö on tehty. Laite toimii samoin kuin turvaranneke, mutta siihen voi soittaa suoraan puhelimella.

Suvanto Mukana -palvelu mahdollistaa turvallisen liikkumisen ja ulkoilun sellaisilla henkilöillä, joiden toimintakyky on laskenut iän tai jonkin muun syyn tähden. Sen avulla esimerkiksi ikäihmiset voivat pitää liikunta- ja toimintakykyä paremmin yllä, sillä Suvanto Mukana -palvelun tuoma turva innostaa lähtemään myös kodin ulkopuolelle liikkumaan. Mukana-laite on toiminnallisempi ja monikäyttöisempi kuin perinteinen turvaranneke.